Ohhoh, onpahan venähtänyt päivitysväli taas pitkäksi. Mutta jospa sitä saisi taas itseänsä otettua niskasta kiinni ja tehtyä päivityksiä vähän useammin. Onhan tässä taas tapahtunut paljon kaikenlaista ja tavallaan ei taas sitten niin mitään. :)

Ensinnäkin pienin vahvistuksemme Alsu kävi Laihialla kisaamassa. Siitä tuli CVM 2013. Oli myös päivän paras koira pistein 518. Aivan loistavaa. Takana oli juuri sitä ennen loppuneet juoksut. Tässä samaisessa kisassa hää myös valioitui ja se sai tittelin KVA-m. HUIKEAA! Kuudet kisat se vaati. :) HUIKEA PIENI KOIRA. Mutta tuli se paluu maanpinnalle heti seuraavassa kisassa. Parin viikon syömättömyyskauden jälkeen ei oikein jaksanut juosta valeraskaana Mustialassa. Ja sieltä vain vähän reilu 400pistettä. Mutta kohti seuraavia kisoja! Kisojen jälkeen se palautui hyvin normaaliin ja alkoi syödä. Oikeassa oli siis eläinlääkäri että kannattaa superhoikasta olemuksesta huolimatta juoksuttaa. Hän uskoi sen auttavan valeraskausoireiden häviämiseen, ja oli aivan oikeassa. Agilityn harrastamistakin on tarkoitus jatkaa.. aloitetaan kehittämällä hänelle itsetuntoa agilityyn ja draivia lisää. Toiveena ja tavoitteena olisi saada sama draivi kuin maastokisoissa myös agilityy. Saa nähdä.. nyt tehdään vain superhelppoa rataa hyvin matalilla rimoilla. Ehkä joku päivä siitä saadaan myös agikiituri.

Toinen nuorisoteamin jäsen Stella on myös kunnostautunut agilityssä. Olemma vihdoin saaneet kisauran aloitettua. Ja alku on ollut oikein hyvä ja lupaava. Tosin tietysti pieniä haasteita on. On niin kiva kun on vihdoinkin koira joka irtoaa esteille ja suorittaa esteitä itsenäisestikin. Sen mukana vaan on tullut sitten itselle uusia ongelmia.. mm. rintamasuunnan kanssa saa olla hyvin tarkka. Rimat myös meinaa vähän tipahdella.. ja sen vuoksi kävimme Vappu Alatalolta hakemassa ohjeistusta treenaamiseen ja konsultaatiota hypyn osalta. Tuomio oli, että koira ei käytä takapäätään hyödyksi hyppäämisessä niin hyvin kuin pitäisi. Vaan hyppy tapahtuu etupäästä nykäisemällä.  Tähän saimme treenattavaksi vähän muokattua perussarjaa ja kasvavaa sarjaa vähän pienemmillä väleillä versus normaali minikoira. Ja myös set pointtia tehdään vähän muokatusti. Ehkä ne rimat siellä joskus alkaa pysyä.. tämän hetken kisasaldo on 2 xluva nolla ykkösistä. Varsin mukavaa vauhtia tuo koira etenee. Mutta mikä positiivisinta ajasta on vielä paljon otettavissa pois kunhan saadaan kontaktit nopeammiksi. EI muute kuin lisää treeniä vaan. On niin paljon treenattavaa.. onneksi nyt on motivaatio treenata kohdallaan. Hyvä tästä koirasta vielä tulee.  Agilityn lisäksi on käyty myös keinoluolilla ja sielläkin tuo toimii aika kivasti. Ja on kerta kerran jälkeen parantanut otteitaan.

Suunnitelmissa on teettää pentue Stellalle joko tämän vuoden lopusta tai ensi vuoden kesälle. Urosvalinta alkaa selkiintyä. Täytyy vielä päästä katsomaan livenä potentiaalinen sulho. Mutta jos tämä yhdistelmä toteutuu olen superinnoissani tästä! :)

Tracen kanssa meillä on tällä hetkellä vähän tullut ongelmia kisatekemiseen. Se on niin erilainen ohjattava kuin Stella niin jotenkin nyt olen kadottanut sen ohjaamisen kun olen oppinut ohjaamaan Stellaa paremmin. Mutta kyllä siitäkin taas hyvä tulee reenailemalla ahkerasti. Tarkoituksena on pitää kisataukoa heinäkuu (lukuunottamatta) agirotua. Jospa sen kanssa palattaisiin taas mukavaan ja sujuvaan tekemiseen. Pääasiallisesti ongelmat taitaa olla ohjaajan ongelmia. Koiralla on kyllä intoa ja vauhtia. Ohjaaja ei nyt vaan oikein osaa.. ja kisatessa valitsee kauheita varmisteluohjauksia ja säätämisiä. Siksi nyt pidämmekin taukoa kisaamisesta.